"Se on jo loppunut", sanoi Marie-Antoinette nousten ja hymyillen pudistaen hiukan päätänsä.
Ja sirolla liikkeellä hän siirsi taaksepäin jauhotetut hiuksensa, jotka olivat valuneet hänen joutsenvalkoiselle kaulalleen.
"Niin, niin, se on loppunut", jatkoi kuningatar, "en enää vaivaa teitä. Saakoon jokainen pitää omat mielettömyytensä. Hyvä Jumala, kuinka minussa nainen onkaan heikko, vaikka kuningattaren minussa pitäisi pysyä voimakkaana. Tulette siis Pariisista? Puhelkaamme. Kerroitte minulle asioita, jotka jo olen unohtanut. Ne olivat kai hyvin vakavia? Eivätkö olleetkin, kreivi de Charny?"
"Palatkaamme siis tähän, madame. Aivan oikein sanoitte, minulla on teille hyvin vakavista asioista puhuttavaa. Niin, tulen Pariisista ja olen nähnyt kuningasvallan sortumisen."
"Olipa hyvä, että käytin sanaa vakava, sillä te puhuitte toden totta arkailematta, kreivi de Charny. Onnistunutta kapinahyökkäystä sanotte kuningasvallan sortumiseksi. Onko Bastiljin valloittamisen kautta kuningasvalta hävitetty? Ette ajattele sitä, että Bastilji perustettiin Ranskaan vasta neljännellätoista vuosisadalla, jotavastoin kuningasvalta on maailmassa ollut jo kuusituhatta vuotta."
"Soisin voivani kuvitella itselleni, madame", vastasi kreivi, "enkä silloin surettaisi teidän majesteettinne mieltä, vaan kertoisin lohduttavia uutisia. Pahaksi onneksi ei soitin soinnu toisella tavalla kuin sillä, mitä varten se on laadittu."
"Kuulkaahan, minä tahdon tukea teitä, vaikka olenkin vain nainen. Tahdon johdattaa teidät oikealle tielle."
"En muuta toivoisikaan."
"Pariisilaiset ovat nousseet kapinaan, eikö niin?"
"Ovat."