"Kreivi, oletteko hullu?"
Charny hymyili alakuloisesti.
"Oletteko nähnyt heitä Bastiljin luona", kysyi hän, "keskellä kuulasadetta, huutaen aseisiin, uhaten nyrkeillään sotaan varustettuja sveitsiläisiänne, huutaen ruumiiden ääressä kostoa sillä äänellä, joka saa elävät syöksymään eteenpäin? Oletteko nähnyt niiden keittävän pikeä, raahaavan kanuunia, tarjoavan hurjille taistelijoille patruunia ja pelokkaille patruunan ja suudelman? Tiedättekö, että Bastiljin nostosillan yli meni yhtä monta naista kuin miestäkin ja että jos tänä hetkenä Bastiljin kivet alkavat putoilla, niin naiset silloin käyttävät kankia? Madame, ottakaa laskuun Pariisin naiset, ottakaa ne laskuun, ottakaa myös lapset, jotka valavat luoteja, jotka heiluttavat miekkoja, heittävät kiviä kuudennesta kerroksesta. Ottakaa ne laskuun, sillä lapsen valama luoti voi surmata parhaimman kenraalinne, hänen hiomansa miekka voi leikata sotaratsujenne jäntereet poikki, ylhäältä satavat kivet voivat murskata rakuunanne ja kaartilaisenne. Ottakaa lukuun vanhukset, madame, sillä elleivät he enää jaksakaan miekkaa heiluttaa, niin he kelpaavat kilviksi. Bastiljin luona oli vanhuksia; tiedättekö, mitä he tekivät, nämä vanhukset, joita ette ota lukuun? He asettuivat nuorten miesten eteen, jotta nämä saisivat nojata pyssyjään heidän olkapäihinsä. Sveitsiläistenne ammukset surmasivat voimattoman vanhuksen, joka sitten tuli taistelukykyisen miehen eteen vallitukseksi. Ottakaa lukuun nämä vanhukset, sillä he kolmensadan vuoden aikana ovat seuraaville sukupolville kertoneet, mitä häväistystä äidit ovat saaneet kärsiä, kuinka aateliston metsänriista on turmellut heidän peltonsa, kuinka koko heidän säätyluokkansa on saanut taipua läänitysherrojen oikeuksien alle, ja silloin nuoret tarttuvat kirveisiin, nuijiin, pyssyihin, kaikkiin löytämiinsä tuhovälineihin ja lähtevät surmaamaan, ollen näin vanhuksien kirouksilla panostettuja aseita, samoin kuin kanuuna on panostettu ruudilla ja raudalla. Pariisissa tänä hetkenä miehet, naiset, vanhukset, lapset vaativat vapautta. Ottakaa kaikki nämä huutavat laskuun, ja määrätkää summaksi kahdeksansataa tuhatta olentoa yksistään Pariisissa."
"Kolmesataa spartalaista voitti Xerxeen armeijan, kreivi de Charny."
"Voitti kyllä, mutta tänään on sparttalaisten sijalla nuo kahdeksansataa tuhatta ja Xerxeen armeijaa edustaa teidän viisikymmentätuhatta sotilastanne."
Kuningatar kohotti nyrkkinsä, kasvot vihasta ja häpeästä punaisina.
"Mieluummin kukistun valtaistuimelta", sanoi hän, "mieluummin annan noiden viidensadan tuhannen pariisilaisenne silpoa minut kappaleiksi kuin kuulen Charnyn, luottamustani nauttivan henkilön, puhuvan tuolla tavalla!"
"Jos puhun teille näin, madame, teen sen siksi, että minun täytyy puhua, sillä tämän Charnyn suonissa ei ole pisaraakaan verta, joka ei olisi esi-isiensä arvoinen ja joka ei kuuluisi teille."
"Marssikoon hän siis minun kanssani Pariisia vastaan, ja me kuolemme yhdessä."
"Häpeällisellä tavalla", sanoi kreivi, "voimatta edes taistella. Me emme pääse edes ryntäämään, me katoamme samoin kuin filistealaiset tai amalekilaiset. Marssia Pariisia vastaan! Ette siis tiedä laisinkaan erästä seikkaa? Sitä, että Pariisiin tullessamme talot kaatuisivat päällemme ja hautaisivat meidät samoin kuin faraon sotajoukon, että te jättäisi Ranskaan muuta kuin kirotun nimen, ja lapsenne tapettaisiin kuin sudenpenikat."