"Suoraan. Teidän majesteettinne voi tiedustaa."
"Jos niin on asian laita", sanoi Marie-Antoinette, "niin kreivitär on oikeassa. Kuningas rakastaa häntä suuresti ja tietää myös kuinka syvästi minä olen kiintynyt häneen. Hän ei siis ole millään tavoin voinut pahoittaa kreivittären mieltä."
"Mutta", jatkoi Charny, "te lausuitte kuitenkin erään nimen."
"Nimenkö?"
"Niin, tointuessanne."
Andrée katsoi kuningattareen kuin kutsuakseen häntä apuun. Mutta joko kuningatar ei ymmärtänyt tai ei tahtonut ymmärtää, vaan vastasi:
"Niin kyllä, te lausuitte Gilbertin nimen."
"Gilbertin! Olenko minä lausunut Gilbertin nimen!" sanoi Andrée sellainen kauhunväre äänessään, että se vaikutti kreiviin syvemmin kuin pyörtyminen oli tehonnut.
"Kyllä", vahvisti hän, "te lausuitte hänen nimensä."
"Todellako?" sanoi Andrée. "Sepä kummallista!"