Ja vähitellen, niinkuin taivas sulkeutuu salaman jälkeen, nuoren naisen äsken vääntyneet kasvot seestyivät, ja vain muutamat lihakset enää värähtivät hänen kasvoillaan, kuten myrskyn loitotessa taivaan rannalla vielä välkähtelee.
"Gilbert", lausui hän; "minä en tiedä sellaisesta mitään."
"Niin, Gilbertin", sanoi kuningatar. "Muistelkaahan, rakas Andrée."
"Mutta, madame", huomautti kreivi Marie-Antoinettelle, "jos kaikki onkin vain sattumaa, jos se nimi onkin kreivittärelle outo?"
"Ei", tokaisi Andrée, "se ei ole minulle outokaan. Hän on eräs oppinut mies, taitava lääkäri, joka on saapunut Ameriikasta, missä hän on liittynyt Lafayetten seuraan."
"Entä sitten?" kysyi kreivi.
"Entäkö sitten?" lausui Andrée luonnollisella äänellä; "en tunne häntä persoonallisesti, mutta hän kuuluu olevan hyvin arvossapidetty mies."
"Mutta miksi siis olette ollut tuollaisen mielenliikutuksen vallassa?" kysyi kuningatar.
"Mielenliikutuksenko? Olenko siis ollut sen vallassa?"
"Olette; näytti siltä kuin tuota nimeä lausuessanne teitä olisi kidutettu."