"Nostakaa kätenne", sanoi se.
Pitou kohotti sekä kätensä että päänsä ja näki Catherinen kalpeat kasvot. Hänen kädessään oli puukko, "Vielä… vielä…" sanoi hän.
Pitou kohottautui varpailleen.
Catherine kumartui ikkunasta. Puukko viilasi narua, ja Pitou sai kätensä vapaiksi.
"Ottakaa puukko", sanoi Catherine, "ja leikatkaa vuorostanne poikki nuora, joka on sidottu renkaaseen."
Sitä ei tarvinnut Pitoulle sanoa kahta kertaa. Hän leikkasi nuoran poikki ja oli vapaa.
"Nyt", sanoi Catherine, "tässä on kaksi kultarahaa. Olette hyvä juoksija, paetkaa. Menkää Pariisiin ja ilmoittakaa tohtorille."
Hän ei ennättänyt lopettaa lausettaan, poliisit tulivat, ja kultarahat putosivat Pitoun jalkojen juureen.
Hän sieppasi ne sukkelasti. Poliisit olivat juuri astuneet kynnyksen yli ja seisoivat portailla hämmästyneinä katsellen, kuinka henkilö, jonka he äsken perin huolellisesti olivat sitoneet kiinni, nyt oli vapaana. Se näky sai Pitoun hiukset nousemaan pystyyn, ja hän muisti Eumenidein in crinibus angues.
Poliisit ja Pitou seisoivat nyt samoin kuin hirvi ja koira liikkumattomina katsellen toisiaan. Mutta samoin kuin heti koiran vähänkin liikahtaessa hirvi karkaa, teki Pitou poliisien lähtiessä liikkeelle suuren loikkauksen ja oli pensasaidan toisella puolella.