"No, se sentään on jo parempaa!"
"Ei, heistä päinvastoin en kostu juuri mitään."
"Mistä se johtuu?"
"No, katsokaas, enhän minä saa kohdelluksi noita poloisia herrasmiehiä sen kitsaammin kuin parlamenttineuvoksia, koska hekin ehdottomasti ovat säätyhenkilöitä."
"Olette tosiaan oikeassa; en minäkään näe niiden kahden ryhmän kesken viiden livren eroa."
"Te käsitätte, että minun on maksettava kauniista kalasta aina neljän tai viiden livren vaiheille; kunnollisen kanan hinnaksi täytyy laskea puolitoista livreä. Lihoitan kyllä itse siipikarjaa takapihalla; mutta vilja on ostosessa, ja te ette voi kuvitellakaan, millainen rottien armeija täällä asustaa."
"Panisitte niitä vastaan puoli tusinaa kissoja."
"Ei kannata enää yrittää, — ne syövät suuhunsa kissat. Siitä voitte hiukan arvata, miten ne ahmivat viljaani. Minun on viimeksi täytynyt tilata Englannista rottakoiria, mutta niilläkin on julma ruokahalu; ne syövät yhtä kalliisti kuin viidennen luokan vanki, ja lisäksi ne toisinaan repivät kaniinejani ja kanojani."
Olisi ollut mahdoton sanoa, kuunteliko Aramis vai oliko ajatuksissaan; alasluodut silmät olivat tarkkaavaisuuden merkkinä, mutta levottomasti liikkuva käsi näytti ilmaisevan muuta miettimistä.
"Kuten sanoin", pitkitti Baisemeaux, "välttävä siivekäs tulee minulle maksamaan puolitoista livreä, ja kohtalainen kala nousee neljään tai viiteen livreen. Vangeille tulee kolme ateriaa; kun heillä ei ole mitään tekemistä, niin he syövätkin pitkin päivää, ja kymmenen livren miehestä on minulle keskimäärin kuluja seitsemän livreä kymmenen souta."