"Ei pisaraa, vaan lasillinen."
"Ei, ei. Te olette pysynyt muskettisoturina kiireestä kantapäähän, sillaikaa kun minusta on tullut piispa. Pisara minulle, lasillinen teille."
"Olkoon sitten niin."
Piispa ja kuvernööri kilistivät.
"Niin, kenties", jatkoi Aramis tähdäten kirkkaan katseensa rubiininhohteiseen nesteeseen, jonka oli kohottanut kasvojensa tasalle ikäänkuin nauttiakseen kaikilla aisteilla yhtaikaa, "kenties toinen ei huomaisikaan mitään ilmeistä yhdennäköisyyttä tuossa vangissanne?"
"Hoo, kyllä toki, — ken vain tuntee henkilön, jonka näköinen hän on."
"Eiköhän siinä ole mielikuvituksellanne tuntuva osuus, hyvä herra de Baisemeaux!"
"Ei totisesti!"
"Katsokaas", jatkoi Aramis, "olen nähnyt montakin miestä, jotka jossakin määrin muistuttavat häntä, mutta luonnollisen kunnioituksen tunne on estänyt ottamasta sitä puheeksi."
"Yhdennäköisyyttä on monenlaista; tässä tapauksessa se on aivan merkillisen silmäänpistävä, ja jos näkisitte vangin, niin myöntäisitte itsekin, että hänen liikkumisensa vapaalla jalalla tuottaisi ehdotonta häiriötä."