"Mahdollistahan se juuri on", sanoi Aramis keveästi; "mutta näkemättä hän minulta jää. Jos vain hetkeksikin astuisin tuollaiseen kamalaan koppiin, valtaisi minut heti ahdistava tunne, että olen ainiaaksi haudattu elävältä."
"Ei ollenkaan, — asumus on hyvinkin mukava."
"Jopa jotakin!"
"Ettekö usko?"
"Meillä on erilaiset käsitykset, siinä kaikki."
"No, älkää toki moittiko ainakaan Bertaudièren kakkosen oloja. Hitto, hänellä on sievä huone, hyvin hauskasti kalustettu ja matotkin lattialla!"
"Ohoh!"
"On vainkin. Sen nuorukaisen totisesti kelpaa elellä; hänelle onkin luovutettu Bastiljin paras kammio. Ei tarvitse hänen nurkua!"
"No, no", sanoi Aramis kylmäkiskoisesti, "turha on minulle kiitellä Bastiljin kammioiden kodikkuutta, ja matot te lisäsitte vilkkaudessanne väritykseksi. Voin kuvitella hämähäkkejä, rottia, sammakoita…"
"Sammakoita? No, pimeissä kopeissa saattaa olla!"