"Uskonhan minä sen, hyvä kuvernööri; mutta te vain ajattelette onnellisia viidentoista livren miehiä ja unohdatte suojattini, Seldon-paran."
"Ei, olenhan viimeksi auliimmin kohdellut häntäkin, ja teidän tähtenne olkoon hänellä nyt erityinen juhlapäivä: saakoon hän leivokset ja makeiset sekä portviini-pullon."
"Te olette kelpo mies, sanon vieläkin kerran, hyvä Baisemeaux."
"Lähtekäämme, lähtekäämme", touhusi kuvernööri hiukan huumaantuneena sekä viinistä että Aramiksen kiittelystä.
"No, teidän mieliksenne", myöntyi kirkkoruhtinas.
"Oh, palatessanne te olette hyvillänne siitä käynnistä."
"Mennään sitten."
"Malttakaas, kun kutsun avaajan." Baisemeaux näpäytti kahdesti pöytäkelloa; vartija astui sisälle. "Lähden torneihin", ilmoitti kuvernööri. "Mutta vartiota älköön huudettako esiin, — ei mitään rummutusta tai muutakaan hälyä!"
"Ellen jättäisi tänne viittaani", virkkoi Aramis pelokkaasti, "niin kuvittelisinpa todella olevani nyt itse joutumassa telkien taakse!"
Avaaja kulki edellä, siepattuaan kuvernöörin viittauksesta vasullisen kannettavaa aamiaispöydästä; Aramis asteli vankilanpäällikön oikealla puolella. Muutamat pihalle hajaantuneet sotamiehet järjestäysivät jäykäksi riviksi kuin keilasarja kuvernöörin tien varteen. Baisemeaux vei vieraansa useita porrasaskelmia ylös pengermälle, jota myöten tultiin nostosillalle. Vahtisotilaat tekivät siellä kunniaa, heti kun tunsivat esimiehensä.