"No, koska itse väitätte, että te ette ole tehnyt muuta kuin sepittänyt sen onnettoman distikonin…"
"Ja ilman tarkoitusta, monsieur, ilman minkäänmoista tarkoitusta, sen vannon; luin Martialista, kun aatos juolahti mieleeni umpimähkään. Voi, monsieur, rangaistakoon minua, minua yksin, hakattakoon minulta käsi, jolla kirjoitin, niin työskentelen toisella; mutta päästettäköön minut jo takaisin äitini luo!"
"Olkaa hyvissä toiveissa, lapsukaiseni", sanoi Baisemeaux; "mutta tiedättehän, että asia ei riipu minusta. Minä en voi muuta kuin lisätä annostanne, suoda teille ylimääräisen tilkan portviiniä, parantaa aterianne vaihtelua jollakulla leivoksella."
"Voi, hyvä Jumala, hyvä Jumala!" parkaisi nuori mies heittäytyen taaksepäin selälleen ja kiemurrellen lattialla.
Aramis ei kyennyt enää sietämään tätä kohtausta, vaan peräytyi porrassillakkeelle.
"Sitä onnetonta!" jupisi hän.
"Ka, niin hän näkyy olevan, kovastikin", myönsi Baisemeaux seuraten; "mutta se on hänen vanhempiensa vika."
"Millä tavoin?"
"Niinhän tietenkin… Miksi hänet pantiinkaan oppimaan latinaa?… Liiallinen tieto, nähkääs, monsieur, yleensä kääntyy vahingoksi… Minäpä osaan tuskin lukea ja kirjoittaa, ja niinpä en olekaan vankilassa."
Aramis katseli hiukan ihmetellen miestä, joka Bastiljin kaitsijana ei mielestään ollut vankilassa. Baisemeaux taasen läksi poistumaan melkoisesti sekaannuksissa, nähdessään viihdyttelynsä ja portviininsä tehonneen noin huonosti.