Siten pakisten he olivat tulleet takaisin kuvernöörin huoneistoon. Baisemeaux otti kaapistaan samanlaisen vankan niteen kuin äskenkin oli vieraalle näyttänyt, mutta lukollisen. Sen avain kuului pieneen kimppuun, jota hän aina piti renkaassa mukanaan. Laskien kirjan pöydälle hän selasi esiin M-kirjaimen ja näytti vieraalleen siihen kohtaan liitetyn kirjeen loppupäätä:
' Ei mitään kirjoja, liinavaatteet hienointa lajia, puvut aistikkaita. Ei kävelyjä, ei vartijan muutoksia, ei minkäänlaista yhteyttä ulkopuolelle.
Soittokapineita; kaikkia viihdytyksen välineitä, joita ei edellä kielletä; päiväraha 15 livreä. Kuvernöörin sopii anoa lisää, ellei se riitä.'
"Kas tosiaan", virkahti Baisemeaux, "olinkin unohtanut, että pitää pyytää korotusta."
Aramis sulki niteen.
"Niin", sanoi hän, "Mazarinin käsialaa se epäilemättä on. No, hyvä kuvernööri", hän jatkoi ikäänkuin jo menetettyään kaiken harrastuksensa äskeiseen puheenaineeseen, "siirtykäämme väliemme loppuselvitykseen, jos suvaitsette."
"Minkähän maksuajan sopisimmekaan? Määrätkää itse."
"Turha panna määräaikaa; kirjoittakaa minulle pelkästään kuitti sadastaviidestäkymmenestätuhannesta frangista."
"Lankeava milloin hyvänsä?"
"Vaadittaessa, niin. Mutta ymmärrättehän, etten vaadi ennen kuin itse haluatte järjestää toisin."