"Ensiksikin, jos se ei ole tyhjääkään puhetta, se ei silti ole panettelua, vaan pikku juoruamista; toisekseen — vaikka sinä et antanut minun lopettaa — sinun ei edes uskota antautuneen sen rakkautesi valtaan. Sinua päinvastoin kuvataan hyveelliseksi kaunottareksi, joka olet valmis käyttämään kynsiä ja hampaita siveytesi varjelemiseksi, sulkeutuen asuntoosi kuin linnoitukseen, joka on vielä vaikeapääsyisempi kuin Danaen varustus, niin vaskea kuin se torni olikin."
"Sinulla on sukkeluutta, Marguerite", sanoi markiisitar vapisten.
"Aina sinä imartelet minua, Elise… Sanalla sanoen, sinua ylistellään taipumattomaksi ja lähestymättömäksi. Siinä näet, panetellaanko sinua… Mutta mitä unelmoitkaan minun tässä lörpötellessäni?"
"Minäkö?"
"Niin, olethan ihan punastuksissasi ja mykkänä."
"Koetan miettiä", vastasi markiisitar kohottaen puhuttelijaan kauniit silmänsä, joissa säihkyi alkava suuttumus, "mihin saatoitkaan viitata, kun etevänä jumalaistaruston tuntijana vertasit minua Danaeen."
"Ahaa!" sanoi rouva Vanel nauraen; "sinä aprikoit sitä?"
"Niin, etkö muista, että kun luostarikoulussa saimme ratkaistavaksi laskutehtävän… kas, minäkin tulen vuorostani puhuneeksi hiukan oppineesti… etkö muista, että kun toinen tekijä oli tiedossa, meidän piti löytää toinen? Sitä olen nyt etsimässä."
"En käsitä, mitä tahdot sanoa."
"Mikään ei toki ole yksinkertaisempaa. Väitäthän, että olen rakastunut?"