"Entä pöytähopeat?"
"Isoon tammikirstuun."
Markiisitar vaikeni hetkiseksi ja käski sitten tyynesti:
"Kutsuttakoon kultaseppäni tänne."
Kamarineidon lähdettyä antamaan tiedon määräyksestä markiisitar siirtyi työhuoneeseen ja alkoi mitä huolellisimmin tarkastella lippaittensa sisältöä. Hän ei ollut koskaan suonut sellaista huomiota näille kalleuksille, jotka ovat naisen ylpeytenä; milloinkaan ei hän ollut katsellut koristeitaan muulta kannalta kuin valitakseen niistä kehyksien tai värien perusteella pukuunsa kulloinkin soveliaimmat. Tänään hän ihaili rubiinien kokoa ja timanttien kirkkautta, joutui syvästi pahoilleen jokaisesta täplästä tai muusta viasta, olisi suonut kultapohjien olleen paksumpia ja jalokivien yhä uhkeampia.
Kultaseppä tullessaan yllätti hänet tässä tutkistelussa.
"Herra Faucheux", aloitti markiisitar, "tehän olette toimittanut minulle kaiken kultakalustoni?"
"Niin, rouva markiisitar."
"En enää muista, mihin summaan lasku nousikaan."
"Uudestako, madame, vai siitä, jonka herra de Bellière antoi teille huomenlahjaksi? Sekin oli nimittäin minulta tilattu."