"Sepä hauskaa! Otatteko siis ansaitaksenne sen hyvityksen sillä ehdolla, että muutatte jalokivet käteiseksi rahaksi?"
"Mutta, madame", huudahti kultaseppä säikähtyneenä, "ettehän toki myy korujanne?"
"Älkää nyt ollenkaan huolestuko, herra Faucheux, vaan antakaa minulle suora vastaus. Te olette rehellinen mies, kolmenkymmenen vuoden aikana olette ollut väleissä sukuni kanssa, tunsitte isäni ja äitini, jotka ensin käyttivät teidän isänne apua. Puhuttelen teitä senvuoksi kuin vanhana ystävänä; otatteko näiden kehyksien kullan palkkioksenne, toimittaaksenne minulle arvioitsemanne summan käteisenä?"
"Kahdeksansataatuhatta livreä! Se on tavaton erä!"
"Onhan kyllä."
"Mahdotonta saada pikaisesti kokoon yhdellä kertaa!"
"Oh, ei suinkaan."
"Mutta ajatelkaa, madame, millaista melua seurapiirissänne herättäisi tieto jalokivienne myynnistä!"
"Kenenkään ei tarvitse saada siitä vihiä… Te valmistutatte minulle samanlaiset tekokorut. Älkää estelkö: se on tahtoni. Myykää yksitellen, pelkästään jalokivet."
"Mitä siihen tulee, niin myyminen kyllä on helppoa, kun Monsieur parhaillaan etsiskelee koolle hienoa valikoimaa paljaina jalokivinä Madamen kalleuksiksi. Siitä on syntynyt kilpailu. Voin helposti sijoittaa hänelle näitä rubiineja ja timantteja kuudensadantuhannen livren arvosta, kun hyvin tiedän, että kauniimpiakaan ei tule tarjolle."