"Hän oli nähnyt, että Monsieurin luonne ei kovinkaan intohimoisesti käänny naisiin…"
"Totta kyllä", myönsi Lotringin junkkari naurahtaen.
"Ja niinpä Madame valitsi ensimmäisen eteensattuvan, ollakseen osoittavinaan tälle erityistä suosiollisuutta ja kiinnittääkseen mustasukkaisuuden avulla puolison itseensä."
"Syvällistä! Syvällistä!" huudahti junkkari.
"Se on totta!" vahvisti de Guiche.
Eikä kumpikaan lausunut ajatustaan. Samalla kun de Guiche täten arvosteli Madamen luonnetta laskeskelevaksi, hän mielessään pyysi tältä sydämensä pohjasta anteeksi. Junkkari taasen johti sokaistua de Guichea kuilun partaalle, samalla silti ihmetellen hänen terävää kekseliäisyyttänsä. Kreivi kysyi häneltä sitten suoranaisemmin aamullisen kohtauksen vaikutusta sekä päivällisjupakan vieläkin arveluttavampaa tehoa.
"Olenhan jo sanonut teille, että sille naurettiin", vastas Lotringin junkkari, "ja Monsieur nauroikin kaikkein ensimmäisenä."
"Olen kuitenkin kuullut", uskalsi de Guiche lausua, "että kuningas on käynyt Madamen luona."
"Kyllä, aivan niin. Madame oli ainoa, joka ei nauranut, ja kuningas meni häntä puhuttelemaan saadakseen hänet nauramaan."
"Niin ollen…?"