Kreivi de Guiche jäi yksikseen kuninkaan huoneeseen kaikkien muiden poistuessa. Hänen silmissään pimeni. Äkkiä hän tempausi irti musertavasta epätoivosta, joka oli hänet jähmetyttänyt, ja riensi suoraa päätä kotiinsa, missä Raoul vielä odotteli häntä pahoissa aavistuksissaan itsepintaisena.
"No?" äännähti hän nähdessään ystävänsä hoippuvan sisälle avopäin ja tyrmistynein ilmein.
"Niin, niin, se on totta, niin…"
Kreivi ei kyennyt sanomaan enempää, vaan vaipui voimattomana sohvapieluksille.
"Ja Madame?…" kysyi Raoul.
"Hän!" huudahti onneton kiukustuneena kohottaen nyrkkiin puristuneen kätensä taivasta kohti. "Hän!…"
"Mitä hän sanoi?"
"Hän sanoi hameensa soveltuvan hyvin."
"Mitä hän siis teki?"
"Hän nauroi!"