"Ja koska minusta tuntuu", jatkoi kuningas, "että teidän olisi vaikea säästäväisyydestänne huolimatta suoriutua siksi vähäisellä erällä menoista, joita toimitan vastattaviksenne, kirjoitankin teille kolmen miljoonan livren osoituksen."
Kuningas otti kynän ja täytti heti lupauksensa. Ojentaen sitten paperin Colbertille hän lopetti: "Olkaa huoletta, herra Colbert, — laatimani toimintaohje on kuninkaan suunnitelma."
Hän lausui nuo sanat niin ylvään majesteetillisesti kuin nuori kuningas osasi tarpeen tullen esiintyä, ja antoi Colbertin mennä, neuvotellakseen vieläkin vaatturien kanssa.
Kuninkaan antama määräys oli jo koko Fontainebleaun tiedossa; oli kuultu hänen majesteettinsa koettavan pukuansa ja ilmoittaneen tämän illan suotuisaksi baletin esittämiseen. Kulovalkean tavoin levitessään tämä uutinen taipaleellaan elvytti roihuamaan kaiken keimailun, kaikki halut, kaikki hupsut kunnianhimon pyyteet. Tuossa tuokiossa ja ikäänkuin taikavoimalla saatiin keikarien ja vallasnaisten ylimääräiseksi palveluskunnaksi jokainoa sielu, ken kykeni pitelemään neulaa, kaikki, jotka osasivat eroittaa takin housuista, kuten Molière sanoo.
Kuningas suoriutui pukeutumisestaan kello yhdeksäksi; hän näyttäysi avovaunuissa, jotka oli koristettu lehvillä ja kukkasilla. Kuningattaret olivat asettuneet muhkealle korokkeelle lammikon rantaan, jonne oli järjestetty ihmeellisen aistikas katsomoala ja näyttämö. Viidessä tunnissa olivat puutyön tekijät kyhänneet kokoon kaikki, mitä täksi teatteriksi tarvittiin; verhoilijat olivat kattaneet puuseinät ja päällystäneet istuimet, ja ikäänkuin loihtusauvan iskusta oli tuhannen kättä keskinäisessä auttelussa rakentanut tämän laitoksen aukiolle musiikin säestyksellä, sillaikaa kun ilotulittajat jo valaisivat teatteria ja lammenrantoja epälukuisilla sainioilla.
Koska pilvetön taivas tähdittyi eikä tuuheissa lehdoissa kuulunut tuulen henkäystäkään, ikäänkuin itse luonto olisi asettunut suopeaksi ruhtinaalliselle oikulle, jätettiin näyttämön tausta avoimeksi. Puita esittävien sivukulissien takana nähtiin niin ollen ihana tähtitaivas, keinotekoisia valolähteitä heijasteleva vedenkalvo ja pyöreälatvaisten puuryhmien sinertävät hahmot. Kuninkaan saapuessa paikalle oli koko katsomo täynnä ja esiintyi niin loistavana näkynä, että jalokivien ja kullan kimaltelusta ei voinut ensi silmäyksellä eroittaa ainoatakaan yksilöä. Vähitellen, silmän tottuessa hohteeseen, esittäysi toinen toistansa ihanampi katseltava niinkuin iltataivaalle tähdet tuikahtelevat.
Näyttämö esitti lehtoa, jossa hyppeli pukinsorkillaan muutamia fauneja siellä täällä. Näkyviin ilmestyi sinipiika, kiihdyttäen heidät takaa-ajoon; toisia parveili hätyytetyn puolustajiksi, ja esiintyjät kävivät kiistasille tanssien. Äkkiä piti Kevään tulla koko hovinsa kanssa palauttamaan järjestystä ja rauhaa. Mahtavan hallitsijansa jäljessä oli sitten alkuaineiden ja jumalaistaruston toisarvoisten voimien riennettävä tamineinensa. Muiden "vuodenaikojen" tuli yhtyä Kevääseen, muodostaakseen hänen kanssaan katrillin, joka tanssittaisiin imartelevan lausuntarunon selittämänä; sen musiikki kuvasi maalaisiloja oboeiden, huilujen ja viulujen sävelillä.
Kuningas oli jo astunut näyttämölle suosionmyrskyn tervehtimänä. Hänellä oli yllään kukikas tunika, joka ei ollenkaan vaikuttanut raskaalta, vaan päin vastoin sai paremmin näkyviin hänen solakan ja hyvinmuodostuneen vartalonsa. Hänen säärensä olivat hovin siroimpia ja esittäysivät nyt edullisesti ihonkarvaisissa sukissa, joiden silkki oli niin hienoa ja kuulakasta, että niitä ei voinut hipiästä eroittaakaan, ja pienissä jaloissa oli mitä siroimmat heleän sinipunervat atlaskengät kukka- ja lehväruusukkeisina. Yläruumis vastasi alaosaa: kauniit kiharat aaltoilivat raikkaiden kasvojen ympärillä, ja näitä elvyttivät myöskin sievät sinisilmät loisteellaan, joka suloisesti kuumensi sydämiä, samalla kun halukkaat huulet alinomaa vetäysivät viehkeään hymyyn. Sellainen oli hiljakkoin itsenäisyytensä saavuttanut ruhtinas, ja tänä iltana häntä olisi syystä voinut sanoa kaiken rakkauden kuninkaaksi. Hänen kepeässä käynnissään ihan kuin olisi jumalallista majesteettisuutta ilmennyt; hän ei tanssinut, vaan liiteli permantopalkeilla. Hänen esiintymisensä herätti näin ollen aivan tavatonta mieltymystä.
Prinsessa Henriette oli puettu pitkään kauhtanaan, läpinäkyvään ja keveään kuin näppärien mechelnittärien hienoimmat harsokankaat, niin että pyöreä polvi tosiaan kuvastui sen poimuissa. Silkkikengissään hän säihkyvänä lähestyi bacchantinnainsa saattelemana ja oli jo saapunut sille paikalle, joka oli määrätty hänen tanssiosalleen, kun kreivi de Saint-Aignan alkoi hätäisesti tunkeutua joukon läpi häntä tai kuningasta kohti. Suosionosoituksia kesti niin kauan, että kreivi sai tilaisuuden puhutella kuningasta, joka oli jäänyt varpailleen seisomaan.
"Mitä nyt, Saint-Aignan?" äännähti Kevät.