114.
Fontainebleaun puiston luonnottaret.
Kuningas seisahtui hetkiseksi nauttiakseen voitostaan, joka oli niin täydellinen kuin se vain voi olla. Sitten hän kääntyi Madameen, ihaillakseen tätä vuorostaan. Nuoret ihmiset rakastavat vilkkaammin, kiihkeämmin, kenties intohimoisemminkin kuin kypsyneempään ikään ehtineet rakastajat; mutta heillä on kaikki muut tunteet samalla kertaa kehittyneinä nuoruuden ja elinvoiman suhteessa, niin että kun itserakkaus on heillä melkein aina rakkauden veroinen, jälkimmäinen tunne täten painostettuna ei koskaan saavuta sellaista täydellisyyttä kuin neljännen vuosikymmenen ensi puoliskon miehillä ja naisilla. Ludvig siis kyllä ajatteli Madamea, mutta sitten vasta kun oli tyytyväisesti pohtinut omaa esiintymistänsä, ja Madame ajatteli itseään niin paljon, että hän kenties kokonaan unohti kuninkaan.
Mutta de Guiche oli ihan synkkyyteen sortunut keskellä tätä kuninkaallista armastelua ja itsetyydytystä, ja kaikki saattoivat havaita nuoren aatelismiehen sekä kiihtyneeksi että masentuneeksi. Olletikin herätti huomiota kreivin apeus, kun häntä ei muuten hevillä tavattu käsivarret riipuksissa, pää painuksissa, silmät sumeina. Koska hän oli luonnostaankin herkkä noudattamaan soveliaan käyttäytymisen ja hyvän aistin vaatimuksia, ei suuri enemmistö nyt voinutkaan päätellä muuta kuin että kreivin tappio ja turtumus oli vain tahallista hovimiehen taitavuutta kuninkaan täydelliseksi hyvittämiseksi. Selvänäköisempien oli sentään mahdoton uskoa, että tuo vaaleus ja voipumus ei merkinnyt väkisin ilmenevää sieluntuskaa, — että de Guiche näytteli imartelevaa ilvettä. Kaikki huomautukset hukkuivat kuitenkin mielihyvän pauhinaan, joka katrillin päättyessä täytti ilman. Kuningattaren lausuttua tyytyväisyytensä ja yleisön ilmaistua innostustaan kuningas vetäytyi aitioonsa vaihtamaan pukua. Tällävälin oli Filip-herttua laittautunut naisen asuun, kuten hänellä usein muulloinkin oli tapana, ja hänen vuoronsa oli nyt esiintyä tanssissa. Silloin de Guiche hiukan tointuneena lähestyi Madamea, joka näyttämön taustalla istuen odotti seuraavaa näyttäytymishetkeänsä ja oli toimittanut ympärilleen tyhjän piirin ikäänkuin kerratakseen mielessään vieläkin ennakolta uuden tanssinumeron yksityispiirteitä omalta osaltaan. On käsitettävää, että hän tällaiseen vakavaan mietintään vaipuneena ei nähnyt tai ollut näkevinään, mitä hänen lähellään tapahtui. Kaksi hamadryadeiksi pukeutunutta hovineitoa huomasi kreivi de Guichen lähestyvän, Madamen siten istuessa maalatun palttinapensaan suojassa yksinään, ja kunnioituksesta he vetäysivät vielä loitommaksi. De Guiche siis astui keskelle kehää ja tervehti hänen kuninkaallista korkeuttansa. Mutta tämä ei edes päätänsä kääntänyt. Onnetonta nuorta miestä värisytti; hän ei ollut pitänyt niin täydellistä välinpitämättömyyttä mahdollisena, hän kun ei ollut viime päivien hovielämästä mitään nähnyt tai kuullut, joten hän ei voinut aavistaa tapahtunutta kehitystä. Tervehdyksensä jäädessä vastaamattomaksi hän lähestyi vielä askeleen ja lausui, turhaan yrittäen pysyttää ääntänsä tyynenä:
"Minulla on kunnia esittää Madamelle nöyrä tervehdykseni."
Tällä kertaa hänen kuninkaallinen korkeutensa suvaitsi kääntää raukeat silmänsä kreiviin.
"Kas, herra de Guicheko siinä!" hän sanoi; "hyvää iltaa!" Ja hän kääntyi jälleen pois.
Kreivi oli vähällä menettää malttinsa. "Teidän kuninkaallinen korkeutenne tanssi äsken hurmaavasti", kiitti hän kuitenkin.
"Niinkö teistä tuntuu?" virkahti Madame yli olkansa.
"Niin; se osa todella soveltuukin erinomaisesti teidän kuninkaallisen korkeutenne luonteeseen."