"Mutta miksi se minulta salattaisiin?"
"Pelosta, että ystävyytenne saattaisi teidät ilmaisemaan jotakin nuorelle kuningattarelle, — siinä syy."
Prinsessa Henriette painoi päänsä alas; häntä oli kuolettavasti loukattu. Hän ei sitten saanut rauhaa ennen kuin tapasi kuninkaan. Kuningas tietysti saa valtakunnassaan viimeisenä tietää, mitä hänestä puhutaan, niinkuin rakastajakin viimeisenä kuulee, mitä ihmiset kertovat hänen armaastaan. Niinpä Ludvig huomatessaan Madamen häntä etsivän tuli hänen luokseen hiukan hämmentyneenä, mutta kuitenkin kohteliaana ja huomaavaisena. Madame odotti hänen alkavan haastaa la Vallièresta. Mutta kun kuningas ei virkkanut asiasta mitään, kysyi hän suoraan:
"Entä se pienoinen?"
"Mikä pienoinen?" vältteli kuningas.
"Neiti de la Vallière… Ettekö sanonut minulle, sire, että hän oli mennyt tainnuksiin?"
"Hän on yhä kovin huonovointinen", vastasi kuningas teeskennellen mitä suurinta välinpitämättömyyttä.
"Mutta sehän vahingoittaa huhua, jota teidän oli levitettävä, sire."
"Minkälaista huhua?"
"Että muka olette viehättänyt häneen."