"Vai niin!" elähtyi junkkari; "ja mistä tulleita?"
"Toinen Englannista ja toinen Calaisista; jälkimmäisen toi pikaviesti, ja se lienee hyvinkin tärkeä."
"Calaisista? Kuka lempo minulle sieltä voinee kirjoittaa?"
"Luulin tuntevani teidän ystävänne markiisi de Wardesin käsialan."
"Kah! Tulen heti", huudahti junkkari, unohtaen vakoilun.
Hän riensi ylös portaita, sillaikaa kun molemmat tuntemattomat naiset katosivat toiselle puolelle pihaa. Me seuraamme heitä, jättäen junkkarin lukemaan kirjeitänsä.
Päästyään Viisikulmioksi nimitettyjen ristikkäisten puuistutusten luo etummainen seisahtui hiukan hengästyneenä ja kohotti varovasti linnikkoaan.
"Olemmeko vielä kaukanakin siitä puusta?" kysyi hän
"Oh, madame, kyllä sinne on vielä runsaasti viisisataa askelta. Mutta Madamen tulisi hiukan levähtää; te ette voisi enää yhtämittaa rientää näin perille asti."
"Te olette oikeassa."