"Kun hän kuitenkin huomaa oman etunsa mukaiseksi…"
"Minä pelkään, että se ei vaikuta hänen käsityksiinsä."
"Niin, niin", sanoi Madame, "olen hänen olemuksestaan jo kuullutkin; hän on niitä tekeytyviä sievistelijöitä, jotka käyttävät Jumalaa nokkelasti kylttinään. Mutta jos hän ei tahdo taipua pikku viekkauteen, vaan jouduttautuu hovin naljailun aiheeksi siitä, että on yhtä naurettavalla kuin säädyttömälläkin tunnustuksella yllyttänyt kuningasta, niin kreivitär de la Baume le Blanc de la Vallière saakin kauniisti tyytyä siihen, että minä lähetän hänet takaisin kotiinsa kyyhkysten pariin, jotta hän tuolla Tourainen tai Blaisoisin seuduilla, mistä lieneekään tullut, saa mielensä mukaan haaveilla paimenidyllejään."
Nämä sanat lausuttiin niin kiivaasti ja sisukkaastikin, että neiti de Tonnay-Charente ihan vapisi. Hän lupasikin itsekseen valehdella niin paljon kuin vain tarvitsi.
Tällaisella mielellä saapuivat Madame ja hovineito Kuninkaan tammen luo.
"Nyt olemme perillä", sanoi Tonnay-Charente.
"Saammekin heti nähdä, voidaanko siten kuulla", virkkoi Madame.
"Sh!" varoitti nuori tyttö pidättäen valtiattarensa nopealla liikkeellä, jossa hovisääntö unohtui. Madame pysähtyi.
"Huomaattehan jo, että kuulee", sanoi Athénais.
"Miten niin?"