"Jäsentä, niin", vahvisti fransiskaanimunkki. "Sanokaa minulle siis totuus; tunnen vointini jokseenkin huonoksi ja luulen tämän kääntyvän kuolemakseni."
Lääkäri tarttui munkin ranteeseen ja laski valtimon tykähdyksiä.
"Ohoh! Paha kuume!" virkahti hän.
"Mitä tarkoitatte pahalla kuumeella?" kysyi sairas ja loi Grisartiin hallitsevan katseen.
"Ensimmäiseen tai toiseen luokkaan kuuluvalle veljeskunnan nuoremmalle jäsenelle", vastasi lääkäri luoden munkkiin kysyvän silmäyksen, "sanoisin sen olevan parannettava kuumetta."
"Mutta minulle?" tiedusti fransiskaani. Lääkäri epäröitsi.
"Katsokaa harmaita hiuksiani ja ajattelun uurtamaa otsaani", jatkoi potilas; "katsokaa koettelemusteni merkeiksi jääneitä vakoja ja ottakaa lukuun, että minä olen yhdennentoista luokan jesuiitti, herra Grisart."
Lääkäri hätkähti. Yhdennentoista luokan jesuiitti oli niitä veljeskunnan kaikkiin salaisuuksiin perehtyneitä miehiä, joille mikään muukaan inhimillinen tieto ei ollut salattua, ei veljeskunnan sääntöjen mukaan mikään luvatonta eikä maallisen esivallan tottelemisessa mikään pakollista.
"Minä siis", sanoi Grisart syvään kumartaen, "minä siis olenkin mestarin edessä?"
"Niin, ja esiintykää sikäli."