"Missä satamassa tulee purkamisen tapahtua?"
"Bayonnessa."
"Ellei satu vastatuulia, niin se on siellä kolmen viikon kuluttua. Siinäkö kaikki?"
Fransiskaani nyökkäsi myöntävästi, sillä hän ei saanut enää puhutuksi; veri syöksyi kurkkuun ja päähän, tiukkui suusta, sieraimista ja silmistä. Onneton ehti enää vain puristaa Aramiksen kättä ja vierähti sitten kouristuksen kangistamana vuoteelta lattialle.
Aramis laski kätensä hänen sydämelleen; se oli tauonnut sykkimästä. Kumartuessaan hän huomasi, että palanen sitä paperia, jonka hän oli antanut munkille, oli säästynyt kynttilänliekistä. Hän otti sen ja poltti tuhaksi. Sitten hän kutsui takaisin rippi-isän ja lääkärin, lausuen edelliselle:
"Teidän ripitettävänne on Jumalan luona; hän ei nyt tarvitse muuta kuin rukouksia ja leposijan. Menkää järjestämään yksinkertainen hautaus, sellainen kuin köyhälle munkille soveltuu… Menkää."
Jesuiitti poistui huoneesta.
Uusi suurmestari kääntyi lääkäriin päin ja sanoi hyvin hiljaa, nähdessään tämän kalpeat ja tuskaiset kasvot:
"Herra Grisart, tyhjentäkää tuo lasi ja pyyhkikää se; se sisältää vielä liian paljon sitä ainetta, jota suuri neuvosto käski teidän siihen sekoittaa."
Hämmästyneenä, kauhistuneena, muserrettuna Grisart horjahti taaksepäin.