Aramis kohautti säälivästi olkapäitänsä, otti lasin ja tyhjensi sen tulipesän tuhkaan.
Sitten hän meni ulos, vieden mukanaan vainajan paperit.
128
Lähetystehtävä.
Seuraavana eli oikeastaan samana päivänä, sillä edelläkerrotut tapahtumat päättyivät vasta kello kolmen aikaan aamulla, kuningas läksi aamiaisen edellä molempien kuningattarien kanssa messuun. Orléansin herttua taasen otti mukaansa Lotringin junkkarin ja joitakuita muita ystäviänsä ja ratsasti virralle koettelemaan noita paljonpuhuttuja kylpyjä, joihin naiset olivat niin hullaantuneet. Siten ei linnaan jäänyt muita kuin Madame, joka oli tekeytynyt huonovointiseksi, saadakseen olla yksinään. Silloin nähtiin tai oikeammin ei nähty Montalaisin hiipivän ulos hovineitien huoneesta, vetäen mukaansa la Vallièren, joka piiloutui niin hyvin kuin taisi; kahden he livahtivat puutarha-alueen läpi, varovasti vilkuen ympärilleen, ja saapuivat lopuksi Viisikulmiolle.
Oli pilvinen sää, ja kuuma tuuli taivutteli kukkasia ja pensaita, paahtavan pölyn lennellessä maanteiltä ryöppynä korkealle puiden yli.
Montalais oli kaiken aikaa erityisesti toiminut taitavana vakoojana; hän eteni nyt vielä muutaman askeleen ja sanoi kääntyen sitten takaisinpäin, ollakseen täysin varma, ettei kukaan kuunnellut tai lähestynyt heitä:
"No, nyt olemme toki rauhassa, Jumalan kiitosi. Eilisestä asti on koko hovipiiri innostunut urkkijoiksi ja kiertelee ympärillämme aivan kuin olisimme ruton saastuttamia."
La Vallière painoi alas päänsä ja huokasi.
"Tämä on ennenkuulumatonta!" jatkoi Montalais; "Malicornesta herra de Saint-Aignaniin saakka kaikki ihmiset utelevat salaisuuttamme. Kuulehan, Louise, puhelkaamme nyt hiukan, jotta voin tietää, miten menetellä."