"Mitä! Nyt hetikö?" hämmästyi kuningas. "Monsieur, te olette tosiaan merkillinen mies!"
"Sire", vastasi Atos, "en tiedä mitään kiireellisempää kuin teidän majesteettinne palvelus on. Sitäpaitsi", hän lisäsi hymyillen, "se on minulle teidän kuninkaallisen tätinne ja isänne palveluksessa jo aikaa sitten vakiintunut tapa. Miten voisinkaan heittää sen silleen juuri nyt, kun on teidän majesteettinne palveleminen kysymyksessä?"
"Siinäpä mies!" mutisi kuningas.
Sitten hän virkkoi hetkisen mietittyään:
"Mutta ei, kreivi, minä en voi panna teitä alttiiksi sellaisille kieltäymyksille. En voi millään korvata niin suurta uhraavaisuutta."
"Joutavia!" vastasi Atos myhäillen; "teidän majesteettinne laskee leikkiä, — onhan teillä miljoona. Olisipa minulla vain puoletkaan siitä summasta, niin olisin jo hankkinut rykmentin! Mutta, Jumalan kiitos, minulla on vielä muutamia kultakääryjä ja joitakuita sukukalleuksia. Toivoakseni teidän majesteettinne suvaitsee jakaa uskollisen palvelijan kanssa."
"Ystävän kanssa. Kyllä, kreivi, mutta sillä ehdolla, että ystävä vuorostaan myöhemmällä jakaa minun kanssani."
"Sire", sanoi Atos avaten lippaan, josta hän otti kultaa ja jalokiviä, "nyt olemme kylliksi varoissamme. Onneksi meitä tulee neljä, puolustautuaksemme rosvoilta."
Riemu sai veren virtaamaan Kaarle II:n valjuihin poskiin.
Hän näki Grimaudin, joka oli jo varustautunut matkasaappailla, taluttavan portaiden eteen kaksi Atoksen ratsua.