Raoulia oli hiukan kuohuttanut tämä kylmäkiskoinen ja pikkumainen vastaanotto; hänen äänensä oli huomaamattomasti alentunut tehokkaan hiljaiseksi.
Prinssi unohti, että hän oli tämän salaperäisyyden aiheena, ja pelko valtasi hänet jälleen.
Jäykin katsein hän vastaanotti Condén prinssin kirjeen, repi kuoren kuin olisi avannut epäiltävää kääröä ja kääntyi toisaanne lukemaan, jotta kukaan ei olisi voinut hänen kasvoistaan aavistaa sen vaikutusta.
Madame tunsi melkein yhtä suurta huolestusta kuin prinssikin, jännittyneenä tarkastaen korkean puolisonsa jokaista liikettä.
Järkkymättömänä ja isäntäväen huomion siirtymisestä hiukan vapaammalle mielelle päässeenä Raoul silmäili paikaltaan ja edessään olevasta avonaisesta ikkunasta puutarhaa ja sen lukuisia kuvapatsaita.
"Kah, tämäpä mieluisa yllätys", huudahti äkkiä Monsieur riemastuneesti hymyillen, "ja herttainen kirje herra prinssiltä! Tässä, madame."
Pöytä oli liian iso, jotta prinssi olisi ulottunut ojentamaan kirjettä puolisolleen. Raoul asettui joutuisasti välittäjäksi ja suoritti tehtävänsä niin soreasti, että Madame mielissään kiitti varakreiviä imartelevasti.
"Tiedätte varmaankin kirjeen sisällön?" virkkoi Gaston Raoulille.
"Kyllä, monseigneur; herra prinssi antoi minulle sanoman ensin suullisesti, mutta siten hänen korkeutensa näki paremmaksi kirjoittaa."
"Kaunista käsialaa", sanoi Madame, "mutta minä en saa sitä luetuksi."