Menneville valmistausi sillaikaa tai oikeastaan vastaanotti päällikkönsä ohjeita.
"No?" kysyi Monk.
"Tullaan, kenraali", vastasi kalastaja.
Monk, Atos ja opas läksivät liikkeelle.
"Se on mahdotonta!" tuumi Atos itsekseen. "Kuinka saatoin kuvitellakaan mitään niin järjetöntä!"
"Käy edellä, seuraa keskimmäistä tietä ja jouduta askeleitasi", sanoi Monk kalastajalle.
He eivät olleet edenneet kahtakymmentä askelta, kun sama varjo, joka oli näyttänyt pujahtavan telttaan, ilmestyi sieltä jälleen esiin. Se hiipi paalujen luo, joita oli lyöty ikäänkuin rintasuojaksi tienreunaan, ja tähysti uteliaasti, minnepäin kenraali läksi.
Kaikki kolme katosivat hämyyn. He astelivat luostaria kohti, jonka valkoiset kivet jo häämöttivät kuin hautapatsaina.
Kotvaseksi pysähdyttyään porttikäytävän edustalla he astuivat sisälle luostariin. Ulko-ovi oli murrettu kirveellä. Nelimiehinen vartio nukkui rauhallisesti eräässä komerossa, — niin varmoja oltiin siitä, että mitään hyökkäystä ei yritettäisi tältä taholta.
"Nämä miehet eivät häirinne hankettamme?" sanoi Monk Atokselle.