"Minulla oli aihetta sanoakseni niin."
"Ja nyt puhutte hyvästä asiasta. Mitä tarkoitatte hyvällä asialla? Me puolustamme tällähaavaa Englannissa viittä tai kuutta asiaa, mutta jokainen ei katso ainoastaan hyväksi, vaan parhaaksi sitä, jota hän ajaa. Mikä on teidän harrastuksenne, monsieur? Puhukaa rohkeasti, jotta näemme, olemmeko yhtä mieltä tässä kohdassa, jota näytte pitävän hyvin tärkeänä."
Atos suuntasi Monkiin tuollaisen syvän silmäyksen, joka tuntuu vakuuttavan katsellulle, että hän ei voi siltä kätkeä ainoatakaan ajatustaan. Sitten hän otti hatun päästään ja alkoi puhua juhlallisella äänellä, sillaikaa kun kenraali laski pitkän ja jäntevän kätensä kasvoilleen ja peitti sillä viiksensä ja leukapartansa, epämääräisen kaihoavan katseensa harhaillessa maanalaisen holvin komeroita pitkin.
26.
Sydän ja henki.
"Mylord", aloitti kreivi de la Fère, "te olette ylevä englantilainen, kunniantuntoinen mies; te puhutte ranskalaisen aatelismiehen kanssa, jolla on vilpitön sydän. Sanoin teille, että näiden kahden nassakan sisältämä kulta kuului minulle. Siinä tein väärin; se oli ensimmäinen valhe, mitä olen koko elämäni aikana virkkanut, joskin vain hetkellisesti. Tämä kulta kuuluu kuningas Kaarle II:lle, isänmaastaan häädetylle, palatsistaan karkoitetulle, yhtaikaa sekä isänsä että valtaistuimensa menettäneelle, jolta on riistetty kaikki, niin että hän ei edes saa surulliseksi tyydytyksekseen suudella polvistuneena kiveä, johon hänen murhaajiensa käsi on piirtänyt yksinkertaisen hautakirjoituksen huutamaan ikuista kostoa heitä vastaan:
"'Tässä lepää kuningas Kaarle I.'"
Monk kalpeni hiukan, ja melkein huomaamaton puistatus värähdytti hänen ruumistaan, saaden hänen harmaat viiksensä pörhistymään.
"Minä kreivi de la Fère", jatkoi Atos, "tarjousin hyljätyn prinssipoloisen viimeisenä ja ainoana uskollisena ystävänä käymään sen miehen luona, josta Englannin kuningaskunnan kohtalo riippuu, ja minä olen esittäytynyt tälle miehelle, luovuttaen itseni paljastettuna ja aseettomana hänen käsiinsä ja sanoen: Mylord, tässä on viimeinen apulähde ruhtinaalle, joka on Jumalan valitsema teidän hallitsijaksenne ja syntyperänsä määräämä kuninkaaksenne; teistä, teistä yksin riippuu hänen elämänsä ja tulevaisuutensa. Tahdotteko käyttää tämän kullan keventääksenne Englannilta onnettomuuksia, joita se on joutunut kokemaan sekasorron aikana, — toisin sanoen, tahdotteko auttaa Kaarle-kuningasta hänen toimissaan tai ainakin suoda hänelle toimintavapauden? Te olette hallitsija, te olette kuningas, kaikkivaltias, sillä sattuma tuhoaa toisinaan sekä ajan että Jumalan työn. Olemme kahden kesken, mylord; jos teitä arveluttaa jaettu menestys, — jos minun osallisuuteni tuntuu teistä hankalalta, niin te olette aseistettu, mylord, ja tässä on hauta jo kaivettuna. Mutta jos päin vastoin innostus asiaanne huumaa mieltänne, jos olette todella se, mikä olette näköjään, jos kätenne toimiessaan tottelee järkeänne ja järkenne kuulee silloin sydämenne ääntä, niin teillä on tässä keino lannistaaksenne ainiaaksi vihollisenne Kaarle Stuartin. Teidän tarvitsee silloin vain surmata se mies, joka seisoo edessänne, — sillä hän ei palaja lähettäjänsä luo viemättä mukanaan mitä hänen isänsä Kaarle I uskoi hänen huostaansa, — ja pitäkää kulta, jota voitaisiin käyttää kansalaissodan jatkamiseen. Voi, mylord, sellainen on onnettoman ruhtinaan surkea asema! Hänen täytyy lahjoa tai surmata, sillä kaikki on häntä vastassa, kaikki työntää häntä luotansa, kaikki on häntä kohtaan vihamielisellä kannalla; ja kuitenkin hän on merkitty jumalaisella leimalla, ja ollakseen itselleen uskollinen hänen täytyy nousta valtaistuimelleen tai kuolla isänmaan Pyhällä kamaralla.
"Te olette ymmärtänyt minut, mylord. Jokaiselle muulle paitsi sille kuuluisalle miehelle, joka nyt kuuntelee minua, olisin sanonut: Mylord, te olette köyhä, kuningas tarjoo teille tämän miljoonan käsirahana, vahvistaakseen suunnattoman kaupan, — ottakaa se ja palvelkaa toista Kaarlea niinkuin minä olen palvellut ensimmäistä, ja minä olen varma siitä, että Jumala, joka kuulee ja näkee meidät sekä yksin lukee kaikilta ihmiskatseilta suljettua sydäntänne, antaa teille onnellisen kuoleman jälkeen iankaikkisen autuuden. Mutta kenraali Monkille, ylevälle miehelle, jonka suuruuden luulen oivaltaneeni, minä sanon: Mylord, teille tulee kansojen ja kuninkaitten historiassa loistava sija, kuolematon ja himmentymätön kunnia, jos te yksin, ainoastaan isänmaanne parasta ja oikeuden voittoa harrastaen, asetutte kuninkaanne tueksi. Monetkin ovat olleet maineikkaita valloittajia ja anastajia. Te, mylord, tulette tyytyneeksi olemaan miehistä jalosydämisin, rehellisin ja kunniallisin. Te olette tullut pidelleeksi kädessänne kruunua ja asettaneeksi sen siihen päähän, jota varten se oli tarkoitettu, sen sijaan että olisitte sen pidättänyt oman valtanne tunnukseksi. Oi, mylord, toimikaa niin, ja te jätätte jälkimaailmalle enimmin kadehditun nimen, mitä yksikään ihmisolento haluaisi ylpeytensä aiheeksi!"