"Johtuupa mieleeni kysyä", jatkoi Kaarle, "onko rakas Monkimme todellakin antanut teille anteeksi sen kolttosen?"
"Anteeksiko? Tottahan toki, sire."
"Niin, mutta se matka oli hänelle kovin julma koettelemus… Odds fish, vallankumouksen päämies pantuna säilyyn kuin silli tynnyriin! Teidän sijassanne en luottaisi siihen, chevalier."
"Mutta, sire…"
"Tiedän kyllä, että Monk sanoo teitä ystäväkseen… Mutta hänellä on niin terävät silmät, että hänellä täytyy olla hyvä muistikin, ja kulmakarvojen korkea kaarevuus ilmaisee hänellä olevan suurta itsetuntoa, — grande supercilium, tiedättehän."
"Latinaa minä vielä varmasti opettelen", päätti d'Artagnan itsekseen.
"Malttakaas", huudahti kuningas samassa ilahtuneesti, "minun pitääkin saada syntymään sovinto välillänne; osaan kyllä järjestää…"
D'Artagnan pureskeli viiksiään.
"Salliiko teidän majesteettinne minun lausua toden?"
"Puhukaa suoraan, chevalier, puhukaa."