Sisällisesti yhtä umpinaiseksi sonnustautuneena kuin puhuttelija ulkonaisesti vastasi Monk:
"Lausukaa pyyntönne, hyvä ystävä."
Ja hänen kasvojensa ilme ei ollut vähemmän avomielinen kuin d'Artagnaninkaan.
"Ensiksi, mylord, luvatkaa minulle vaitiolonne ja suopeutenne."
"Lupaan teille mitä pyydätte. Mistä on kysymys, sanokaa!"
"No niin, mylord, minä en ole oikein tyytyväinen kuninkaaseen."
"Kas, niinkö? Ja miksi, jos suvaitsette selittää, hyvä luutnantti?"
"No, hänen majesteettinsa toisinaan laskettelee pilaa, joka tuottaa pahoja vaurioita meille miekkamiehille."
Monk ponnisti kaikkensa ollakseen kavaltamatta ajatustansa, mutta d'Artagnan väijyi häntä niin hellittämättömän tarkkaavasti, että hänen silmäänsä ei välttänyt melkein huomaamaton punehdus herttuan poskilla.
"Mutta minä puolestani", sanoi Monk mitä luonnollisimmin, "en ole pilan vihaaja, hyvä herra d'Artagnan; sotamieheni voisivat kertoa teille, että minä monta kertaa leirissä aivan välinpitämättömänä ja tavallaan nautinnoksenikin kuuntelin ivalauluja, joita Lambertin armeijasta kaikui meille ja jotka varmaan olisivat kuumentaneet herkkäluontoisemman sotapäällikön korvia."