"Niin kyllä, mylord", lausui d'Artagnan, "minä tiedän, että te olette täydellinen, — että te jo kauan olette ollut inhimillisten heikkouksien yläpuolella; mutta kaikki pila ei ole samanlaista, ja mitä minuun tulee, vimmastun totisesti ihan silmittömäksi eräänlaisesta pilasta."
"Saisiko tietää, millaista se onkaan, my dear?"
"Sellaista, joka kohdistuu ystäviini tai kunnioittamiini henkilöihin, mylord."
Monk liikahti huomaamattomasti, mutta sen huomasi kuitenkin d'Artagnan.
"Ja missä kohden", kysyi Monk, "missä kohden voi neulanpisto, joka raapaisee lähimmäistänne, syyhyttää teidänkin nahkaanne? Sanokaa minulle se."
"Mylord, minä selitän asian yhdellä lauseella: oli kysymys teistä."
Monk astahti d'Artagnania kohti.
"Minusta?" hän sanoi.
"Niin, ja juuri sitä minä en voi käsittää; mutta kenties en tunnekaan kuninkaan luonnetta. Kuinka voi kuninkaalla olla sydäntä naljailuun miehestä, joka on tehnyt hänelle niin monta suurta palvelusta? Miten voi selittää sen, että hänestä on hupaista usuttaa yhteen sellainen jalopeura kuin te ja minunlaiseni hyttynen?"
"En minäkään voi käsittää, että hän tekisi niin", sanoi Monk.