"Kuitenkin se on totta! Lyhyeen sanoen, kun kuningas oli minulle velkaa palkkion, olisi hän voinut palkita minut soturina, keksimättä mokomaa lunnasjuttua, joka loukkaa teitä, mylord."
"Ei", vastasi Monk nauraen, "se ei vähääkään loukkaa minua, sen vannon."
"Ei minun osaltani, sen kyllä huomaan; te tunnette minut, mylord, minä olen niin vaitelias, että hautaa voisi pitää juorukellona minuun verraten. Mutta… ymmärrättekö minua, mylord?"
"En", väitti Monk itsepintaisesti.
"Jos joku toinen tietäisi sen salaisuuden, jonka minä tiedän…"
"Minkä salaisuuden?"
"Voi, mylord, sen onnettoman Newcastlen salaisuuden."
"Ahaa, kreivi de la Fèren miljoonasta?"
"Ei, mylord, ei; tarkoitan teidän ylhäisyyttänne vastaan tapahtunutta salahanketta."
"Se oli hyvin harkittu kepponen, chevalier, siinä kaikki, Ja siitä ei ole sen enempää sanomista. Te olette soturi, sadalla kertaa sekä urhoollinen että älykäs, niin että teissä yhdistyy Fabiuksen ja Hannibalin kunto. Niinpä olettekin käyttänyt keinojanne, voimaa ja viekkautta; siihen ei ole mitään sanomista, ja minun asiani olisi ollut pysyä varuillani."