"Näetkö puotipalvelijasi juttelevan tuolla kyytimiehen kanssa?"
"Kyllä, kyllä, kyllä!"
"No, sinä kai tiedät miekkosen nimen, kun hän kerran on palveluksessasi. Huuda häntä."
"Abdon! Abdon!" kiljui Planchet ikkunasta.
"Tuo tänne hevonen", kuiskasi d'Artagnan.
"Tuo tänne hevonen!" luikkasi Planchet.
"Nyt kymmenen livreä kyytimiehelle", määräili d'Artagnan sellaiseen sävyyn kuin hänet olisi pantu johtamaan manöövereitä, "kaksi puotipoikaa kantamaan ylös kaksi ensimmäistä säkkiä, toiset kaksi tuomaan molemmat muut, — ja joutuin, mordioux, pane toimeksi!"
Planchet syöksyi alas portaita kuin paholaista pakoon. Jonkun silmänräpäyksen kuluttua tulla tömistelivät puotipalvelijat portaissa taakkojensa köyristäminä. D'Artagnan lähetti heidät sitten takaisin ullakkokamareihin, sulki huolellisesti oven ja sanoi kääntyen maustekauppiaaseen, joka nyt vuorostaan näytti olevan menettämässä järkensä.
"Nyt olemme tuokion kaksistamme."
Hän levitti lattialle suuren huopapeitteen ja tyhjensi sen päälle ensimmäisen rahasäkin. Planchet ravisti sisällön toisesta; sitten d'Artagnan kiihtymyksestä vapisten veti puukollaan puhki kolmannen. Kun Planchet kuuli hopean ja kullan himartelevan kilinän, kun hän näki välkkyvien kolikkojen huppelehtavan säkeistä niinkuin kalat nuotasta päästettyinä, — kun hän tunsi pohkeita myöten kahlaavansa kulta- ja hopearahain yhä tulvivassa vuolteessa, silloin hänet tapasi pyörrytyskohtaus, hän kiepahti kuin salaman iskemänä ja tuupertui raskaasti korkealle rahakukkuralle, joka huumaavalla helinällä sortui hänen painostaan. Tukehtumaisillaan ilosta oli Planchet mennyt tainnuksiin. D'Artagnan viskasi hänen kasvoilleen lasillisen valkoista viiniä, joka heti toinnutti hänet.