"Oi, hyvä Jumala! Oi, hyvä Jumala! Oi, hyvä Jumala!" soperteli Planchet pyyhkien viiksiään ja partaansa.
Siihen aikaan maustekauppiaat käyttivät jo ritarin viiksiä ja huovin leukapartaa, kuten nytkin; hopeakylvyt olivat vain jo siihen aikaan hyvin harvinaisia, ja nykyään ne ovat melkein tuntemattomia.
"Hiisi vieköön!" sanoi d'Artagnan, "tuossa on satatuhatta livreä teidän omaanne, herra yhtiökumppanini. Olkaa hyvä ja ottakaa roposenne; minä korjaan kasasta omani."
"Voi, mikä ihana summa, herra d'Artagnan, mikä ihana summa!"
"Puoli tuntia takaperin olin hiukan pahoillanikin sinun osuutesi lohkaisemisesta", tunnusti d'Artagnan, "mutta nyt en sitä enää sure; sinä olet kerrassaan kunniallinen maustekauppias, Planchet. Tehkäämme nyt tilit selviksi, sillä selvistä väleistä tulee hyvä ystävyys, sanotaan."
"Oi, kertokaa minulle ensin koko historia", pyysi Planchet; "sen täytyy olla vielä ihanampi kuin rahatkaan."
"Kautta sieluni, sitä en kiellä", vastasi d'Artagnan kierrellen viiksiään, "ja jos jolloinkin joku historioitsija huomaisi pyytää minulta tietoja, niin hän voisi sanoa, ettei hän ole ammentanut huonosta lähteestä. Kuuntelehan siis, Planchet, minäpä kerron."
"Ja minä kokoan pinoja", sanoi Planchet. "Aloittakaa, hyvä isäntä."
"Kas niin", sanoi d'Artagnan vetäen henkeään.
"Kas näin", sanoi Planchet kaapaisten ensimmäisen pivollisen kolikoita.