"Perhe-asia", kiirehti Mazarin silloin lisäämään, viitaten heitä pysymään paikoillaan. "Tämä herrasmies tuo kuninkaalle kirjeen, jossa Kaarle II turvallisesti päässeenä takaisin valtaistuimelleen esittää liittoa Monsieurin — kuninkaamme veljen — ja mademoiselle Henrietten, Henrik IV:n tyttärentyttären kesken… Suvaitkaa ojentaa kuninkaalle valtuutenne, herra kreivi."
Atos seisoi kotvasen ällistyneenä. Miten saattoi ministeri tuntea kirjeen sisällön, kun hän ei ollut hetkeksikään luovuttanut sitä hallustaan? Aina kuitenkin kyeten hallitsemaan sävynsä hän ojensi sanomansa nuorelle kuninkaalle, joka punastuen otti sen vastaan. Juhlallinen hiljaisuus vallitsi kardinaalin kamarissa. Sitä häiritsi ainoastaan kullan helinä, kun Mazarin keltaisella ja kuivettuneella kädellään kasasi pöydältä kolikoita rahalippaaseen kuninkaan lukiessa.
41.
Kertomus.
Kardinaalin häijyys ei ollut jättänyt lähettiläälle paljonkaan sanottavaa. Sanat "päässeenä takaisin valtaistuimelle" olivat kuitenkin herättäneet kuninkaan erityistä huomiota, ja hän virkkoi kreiville, jota oli pitänyt silmällä tämän esittäytymisestä asti:
"Suvaitsisitteko antaa meille muutamia lähempiä tietoja asiain tilasta Englannissa, monsieur? Tehän tulette siitä maasta, olette ranskalainen, ja arvomerkeistänne näen teidät sekä ansiokkaaksi että korkeaan säätyluokkaan kuuluvaksi henkilöksi."
"Kreivi de la Fère onkin teidän majesteettinne entisiä palvelijoita", huomautti kardinaali leskikuningattareen kääntyen.
Itävallan Anna oli unohtavainen, — kuningattarena, jonka elämässä myrskyt olivat vuorotelleet kauniiden päivien kanssa. Hän katsoi Mazariniin, jonka vahingoniloinen hymy lupasi hänelle jotakin ilkeyttä; sitten hän toisella silmäyksellä pyysi Atokselta selitystä.
"Monsieur", jatkoi kardinaali, "oli muskettisoturina edesmenneen kuninkaan palveluksessa ja nimeltään Tréville.[30] Monsieur tuntee hyvin Englannin, hän kun on eri aikoina tehnyt sinne useita matkoja; hän on peräti ansiokas alamainen."
Nämä sanat vihjaisivat vanhoihin muistoihin, joiden herättäminen aina vapisutti Itävallan Annaa. Englannin mainitseminen elvytti hänen mielessään niitä päiviä, jolloin hän sammumattomasti vihasi Richelieuta ja kiihkeästi rakasti Buckinghamia; muskettisoturit kelpasivat nimeksi sankarirunoelmalle, jonka voitot olivat paisuttaneet nuoren naisen sydäntä ja jonka vaarat olivat tutisuttaneet nuoren kuningattaren valtaistuinta. Kardinaalin sanoilla oli paljonkin tehoa, sillä se huomautus sai mykiksi ja tarkkaavaisiksi kaikki kuninkaalliset henkilöt, ja hyvin erilaisin tuntein nämä yhtaikaa alkoivat ajatella noita salaperäisiä vuosia, joita nuoret tunsivat vain kuulopuheelta ja vanhat olivat katsoneet pysyväisesti unohtuneiksi.