"Ja teidän majesteettinne kajoaakin juuri asian ytimeen", vastasi Atos, "sillä ilman sitä ihmettä, josta minulla on ollut kunnia mainita, olisi herra Monk todennäköisesti jäänyt kuninkaan voittamattomaksi viholliseksi. Mutta Jumala tahtoi, että muuan mies sai eriskummaisen, uhkarohkean ja nerokkaan aatoksen, samalla kun eräs toinen teki uhrautuvaisen ja miehuullisen päätöksen. Näiden kahden suunnitelman yhtymä tuotti herra Monkin ajatuskantaan sellaisen käänteen, että hän kiivaasta vihollisesta asettui karkoitetun kuninkaan ystäväksi."
"Tällaisia yksityiskohtia juuri halusinkin tietää", virkkoi kuningas. "Keitä nuo mainitsemanne kaksi miestä ovat?"
"He ovat ranskalaisia, sire."
"Sepä todella hauska tieto!"
"Entä ne kaksi aatosta?" kysäisi Mazarin. "Ne minussa herättävät suurempaa uteliaisuutta kuin henkilöt."
"Niin", jupisi kuningas.
"Jälkimmäisenä mainitsemani uhrautuvainen ja järkevä aatos oli niistä kahdesta vähäpätöisempi, sire: piti mennä kaivamaan esille kultamiljoona, jonka kuningas Kaarle I oli haudannut Newcastleen, ja ostaa tällä summalla Monkin kannatus."
"Ho, hoo!" äännähti Mazarin elpyen miljoonan maininnasta. "Mutta samainen Monk oli juuri miehittänyt Newcastlen?"
"Niin, herra kardinaali, ja siitä syystä olen rohjennut sanoa sitä aatosta miehuulliseksi samoin kuin uhrautuvaiseksikin. Oli siis aikeena, jos herra Monk kieltäytyisi välittäjän tarjouksista, saattaa voimaan kuningas Kaarle II:n omistusoikeus tuohon miljoonaan, joka silloin piti korjata talteen kenraalin kunniantunnon välityksellä eikä alamaisvelvollisuuden varassa… Tämä onnistui muutamista vastuksista huolimatta; kenraali osoittausi ritarilliseksi ja salli siirtää pois kullan."
"Minusta tuntuu", huomautti kuningas varovasti ja mietteissään, "kuin Kaarle II Pariisissa oleskellessaan ei olisi tiennyt tästä miljoonasta."