"Niin, no, olenhan toki uhannut Bastiljilla erästä Bounetia, avignonilaista pappia, joka tahtoi julkaista Casa Mazarinista aivan liian ihmeellisen sukuselvityksen."
"Jotta se olisi ollut todennäköinen?" huomautti munkki.
"Oi, minua kyllä houkutteli silloin ylpeyden pahe, teidän kunnianarvoisuutenne… toinen synti."
"Se oli mielen ailahdusta, eikä sellaisista erheistä voi ketään nuhdella. Edelleen, edelleen."
"Olin siis ylpeydessä… Nähkääs, teidän kunnianarvoisuutenne, minä koetan jakaa tunnustukseni pääsyntien mukaan."
"Hyvin tehty, jako on kyllä minullekin mieleen."
"Se ilahduttaa minua. Teidän tulee nyt tietää, että vuonna 1630… voi, siitäkin on jo yksineljättä vuotta!"
"Te olitte silloin yhdeksänkolmatta vanha, monseigneur."
"Kuohuvassa iässä. Minä näyttelin soturia, heittäytyen Casalin luona muskettituleen, osoittaakseni kykeneväni istumaan ratsailla yhtä hyvin kuin yksikään upseeri. On kyllä totta, että sain silloin rauhan solmituksi Espanjan ja Ranskan kesken. Se hiukan lieventänee syntiäni."
"En näe mitään syntiä siinä, että mies näyttää osaavansa ratsastaa", huomautti ripittäjä; "se on aivan soveliasta esiintymistä ja tuottaa kunniaa papinkauhtanalle. Kristittynä minun täytyy hyväksyä, että te olette ehkäissyt verenvuodatuksen; munkkina olen hyvilläni säätyveljen osoittamasta urheudesta."