Mazarin taivutti nöyrästi päätänsä.
"Niin", sanoi hän, "mutta seuraukset!"
"Mitkä seuraukset?"
"No, tuolla kirotulla ylpeyden synnillä on syvät juuret… Sitten kun olin siten heittäytynyt kahden armeijan väliin, — kun olin haistanut ruutia ja hyörinyt rintamalla, — sitten minä hiukan väheksyin kenraaleja."
"Ahaa!"
"Siinä paha… enkä ole sen koommin havainnut ainoatakaan siedettävää sotapäällikköä."
"On tosiasia", virkkoi teatiinimunkki, "että meikäläiset kenraalit eivät ole paljonkaan kunnostautuneet."
"Oh, onhan herra prinssi!" huudahti Mazarin; "häntä olen pahoin kiusannut, olen tosiaan!"
"Häntä ei tarvitse surkutella, hän on koonnut kylliksi kultaa ja kunniaa."
"Vaikka nyt niinkin… mutta esimerkiksi herra de Beaufort, jolle toimitin niin paljon kärsimyksiä Vincennesin tyrmässä?"