"Te siis tahtoisitte, että minä syytäisin kaikki rahani kuninkaan kirstuihin!" huudahti Mazarin ivallisesti, samalla kun nivelsärky kuitenkin kiristi häneltä tuskallisia ähkäyksiä. "Eipä sitä kuningas tosiaan panisi pahakseen, mutta kuluttaessaan miljooniani hän laskettelisi minusta pilkkapuheita, ja syystä kyllä."
"Teidän ylhäisyytenne ei ole käsittänyt minua. En ole ollenkaan tarkoittanut, että kuningas saisi käytellä teidän rahojanne."
"Minusta tuntuu, että sanotte sen selvästi, neuvoessanne minua lahjoittamaan ne hänelle."
"Ah, teidän ylhäisyytenne ei taudin rasittamana ota huomioon hänen majesteettinsa luonnetta", vastasi Colbert.
"Kuinka niin?"
"Hänen luonteensa, jos rohkenen niin lausua, luullakseni muistuttaa samaa mielenlaatua kuin teidän ylhäisyytenne äsken tunnusti viakseen ripissä…"
"Puhukaa vain suoraan; mitä siitä on mainittavaa?"
"Ylpeys, — ei, pyydän anteeksi, monseigneur, piti sanomani ylväys. Kuninkaissa ei ole ylpeyttä: se on inhimillinen intohimo."
"Ylpeys, niin, sitä hänessä tosiaan on. No?"
"No niin, monseigneur, jos olen osannut oikeaan, niin teidän ylhäisyytenne tulee vain heti lahjoittaa kaikki omaisuutenne kuninkaalle, sillä kuningas ei ota sitä vastaan."