"Mutta mitä etua siitä lopultakaan on minulle?"
"Varsin suurta. Kukaan ei sitten enää voi syyttää teidän ylhäisyyttänne siitä kohtuuttomasta ahneudesta, josta lentolehtisten kyhääjät ovat herjanneet vuosisadan loistavinta neroa."
"Olette oikeassa, Colbert, olette oikeassa; käykää tapaamassa kuningasta minun puolestani ja viekää hänelle testamenttini."
"Lahjoituskirja, monseigneur."
"Mutta jos hän ottaakin vastaan! Jos hän vain kiittää?"
"Silloin teidän suvullenne kuitenkin jäivät haitattomasti ne kolmetoista miljoonaa, ja se on aimo summa."
"Mutta teidän laskelmanne olisi silloin ollut petosta tai tyhmyyttä!"
"Se ei osoittaudu kumpaiseksikaan, monseigneur… Minun mielestäni te liiaksi pelkäätte, että kuningas ottaa vastaan, — teidän sijassanne katsoisin hankalaksi totuudeksi, että hän kieltäytyy."
"Jos hän tosiaan kieltäytyy, niin silloinpa testamenttaan hänelle ne erikseen varatut kolmetoista miljoonaa… niin, sen teen… muistakaa tahtoni… Mutta nyt tulee taas tuskankohtaus, — käyn heikoksi… olen kovin sairas, Colbert, loppuni on ehdottomasti lähellä…"
Colbert hätkähti. Kardinaalin tila oli tosiaan arveluttava: tuskanhiki helmeili hänen kalmankalpeilla kasvoillaan suurina karpaloina ja esitti potilaan niin surkeana, että karaistuneinkaan lääkäri ei olisi voinut olla säälittelemättä näkyä. Colbert oli epäilemättä hyvin järkkynyt, sillä hän poistui huoneesta kutsuen Bernouinin kuolevan luokse ja siirtyen käytävään.