"Kieltäytyen", täydensi Fouquet.
"Mutta minkätähden?" oudoksui Itävallan Anna.
"Senhän olette jo itse sanonut, madame", vastasi Fouquet, "koska kuninkaiden ei sovi ottaa vastaan lahjoja alamaisiltaan."
Kuningas kuunteli vastakkaisia mielipiteitä äänettömänä.
"Mutta neljäkymmentä miljoonaa!" sanoi Itävallan Anna samalla äänenpainolla kuin kovaonninen Maria Antoinette sittemmin: "Te puhutte minulle siitä niin paljon!"
"Niin", huomautti Fouquet, "kyllähän neljäkymmentä miljoonaa on kaunis summa, joka voisi houkutella kuninkaallistakin omaatuntoa."
"Mutta, monsieur", haastoi kuningatar kiusaantuneena, "sen sijaan että käännätte kuninkaan mieltä hylkimään tätä lahjoitusta, huomauttakaa siis hänen majesteetilleen virka-asemanne mukaisesti, että nämä miljoonat tuovat hänelle kokonaisen omaisuuden."
"Juuri tästä syystä sanon kuninkaalle: 'Sire, ellei ole soveliasta, että kuningas vastaanottaa alamaiselta kahdenkymmenentuhannen livren arvoisen kuusivaljakon, niin on alentavaa, että hän saisi kokonaisesta omaisuudesta kiittää toista alamaista, jonka menettelystä tämän summan kokoamisessa ei ole tiedossa täysin kunnioitettavia takeita.'"
"Teidän tuskin sopii lausua tuollaista ojennusta kuninkaalle, monsieur", sanoi Itävallan Anna; "hankkikaa hänelle mieluummin neljäkymmentä miljoonaa hyvitykseksi niistä, jotka tahdotte saada hänet menettämään."
"Kuningas saa ne milloin vain haluaa", vastasi rahaministeri kumartaen.