"Niin, pusertamalla kansalta", pisti leskikuningatar.
"Eikö noita tuon asiakirjan tarjoamia miljoonia ole saatu samalla tavoin?" vastasi Fouquet. "Hänen majesteettinsa muuten kysyi mielipidettäni, ja olen vain lausunut sen; pyytäköön hänen majesteettinsa myötävaikutustani, niin tietysti katson kunniakseni ryhtyä järjestämään asiaa."
"No, ilmoittakaa nyt toki, että otatte vastaan tämän suurenmoisen lahjoituksen, poikani", suostutteli Itävallan Anna; "te olette kaikkien puheiden ja väärien selitysten yläpuolella."
"Kieltäytykää, sire", kehoitti Fouquet. "Kuninkaalla ei elämänsä aikana ole mitään muuta ojennusnuoraa kuin omatuntonsa eikä muuta tuomaria kuin harkintansa; mutta kuoltuaan hän saa jälkimaailman kiittäjäkseen tai syyttäjäkseen."
"Kiitän, äitini", sanoi kuningas kunnioittavasti kumartaen leskikuningattarelle. "Kiitän, herra Fouquet", hän virkkoi yli-intendentille, suopealla viittauksella ilmaisten puhuttelun päättyneeksi.
"Otatteko vastaan?" kysyi vielä Itävallan Anna.
"Mietin asiaa", vastasi kuningas katsoen rahaministeriin.
48.
Tuskassa.
Heti lahjoituskirjan teetettyään oli kardinaali siirrättänyt itsensä Vincennesiin, jonne kuningas ja hovi sitten seurasivat häntä. Tuon soihdun viimeiset liehahdukset loivat vielä kylliksi loistetta ympäristöön, yhdistääkseen sen kaikki muut valot piiriinsä. Nuori Ludvig XIV sitäpaitsi — alun pitäin ministerinsä kiertotähtenä — vain kulki painolain määräämää rataansa viimeiseen hetkeen asti.