"En puhu kruunusta", selitti d'Artagnan, "vaan kuninkaasta… Kardinaalin muuttaessa toiseen elämään on Fouquet kuningas. Sinun pitää laittautua hyviin kirjoihin Fouquetin seurueessa, ellet tahdo homehtua koko ikääsi niinkuin minä olen homehtunut… Tosin sinulla onneksi on muita suojelijoita."
"Ensiksikin herra prinssi."
"Hän ei kelpaa enää, ystäväiseni."
"Ja kreivi de la Fère."
"Atos! Niin, se on toista; Atos kyllä… jos tahdot luoda itsellesi hyvän uran Englannissa, niin et voi kääntyä pätevämmän suosittajan puoleen. Voinpa ilman liikanaista turhamaisuutta sanoa sinulle, että minullakin on jonkun verran vaikutusvaltaa Kaarle II:n hovissa. Siinä sitä on kuningas kerrakseen!"
"Ah!" huoahti Raoul teeskentelemättömän uteliaasti kuten jalosukuinen nuorukainen ainakin, joka kuulee itse kokemuksen ja urhoollisuuden haastavan.
"Niin, kuningas, joka tosin huvittelee, mutta kuitenkin on osannut ottaa miekan käteensä ja oppinut pitämään hyödyllisiä miehiä arvossa. Atos on Kaarle II:n suosiossa. Siirry sinne palvelukseen ja anna palttua näille viheliäisille veronkantajille, jotka varastavat yhtä hyvin ranskalaisilla käsillä kuin italialaisillakin hyppysillä; heitä hiiteen haikaileva pikku kuningas, jonka hallitus tulee samanlaiseksi kuin Frans II:n. Tunnetko historiaa, Raoul?"
"Kyllä, herra chevalier."
"Niin ollen tietänet, että Frans II:lla oli aina korvasärky."
"Ei, sitä minä en tiennyt."