"Me vapauttaisimme teidät sieltä", sanoi Raoul säveän levollisesti.
" Mordioux!" huudahti d'Artagnan tarttuen hänen käteensä, "sinäpä lausuit sen urheaan tapaan; tuo on ilmettyä Atosta! No niin, minä menen. Älä unohda viimeistä ohjettani."
"Yhtä viidennestä vailla", sanoi Raoul.
"Niin. Sinä olet kunnon poika, ja tahdonkin, että lisäät vielä yhden seikan tuohon viimeiseen."
"Sanokaa vain!"
"Se on se, että jos teidän ei onnistu nykäistä minua Bastiljista ja minä kuolen sinne — sellaista on nähty —, jos minusta siis tulee ilkeä vanki, tähän asti toki oltuani siedettävä ihminen, lahjoitan siinä tapauksessa kolme viidennestä sinulle ja neljännen isällesi."
"Chevalier!"
" Mordioux, jos haluatte sitä käyttää messujen luetuttamiseen sieluparkani hyväksi, niin sehän on teidän vallassanne."
Sen sanottuaan d'Artagnan otti seinältä hankkiluksensa, kiinnitti miekan kupeelleen, sieppasi hatun, jonka sulka oli ihan uutukainen, ja ojensi kätensä Raoulille, joka syöksähti hänen syliinsä.
Myymälään päästyänsä hän loi silmäyksen puotipalvelijoihin, joissa kohtaus herätti jonkunlaisen levottomuuden häiritsemää ylpeyttä, ja pisti kätensä rusinalaatikkoon, ennen kuin astui upseeria kohti, joka järkkymättömänä odotteli oven edustalla.