"Ahaa, tuttua väkeä!… Tehän siinä olettekin, herra von Friedisch!" huudahti muskettisoturi iloisesti. "Kas, kas, ystäviä siis vangitaan?"
"Vangitaan!" äännähtivät kauppa-apulaiset keskenään.
"Se olemas minä", lausui sveitsiläinen. "Hyvä päivä, monsir d'Artagnan!"
"Pitääkö minun luovuttaa miekkani? Sanonpa teille, että se on pitkä ja raskas: jättäkää se minulle Louvreen asti, — tunnen oloni kovin kömpelöksi kaduilla ilman säilää, ja vielä kohelommaksi joutuisitte te kahden kantajana."
"Kuningas ei sanomas", vastasi sveitsiläinen; "bitägä deitän miekka."
"No, hyvä; siinä kuningas osoitti mieluista kohteliaisuutta. Lähtekäämmekin siis vain kiireesti."
Hra von Friedisch ei ollut luonnostaan puhelias, ja d'Artagnanilla oli niin paljon ajattelemista, että hän haipui puheluluonnostaan. Planchetilta ei ollut pitkä matka Louvreen; kymmenessä minuutissa tultiin perille. Alkoi jo olla pimeä.
Herra von Friedisch tahtoi mennä sisään vahtiportista.
"Ei", esteli d'Artagnan, "siten menetämme aikaa; menkäämme pikku portaista."
Sveitsiläinen noudatti d'Artagnanin neuvoa ja johti hänet Ludvig XIV:n työhuoneen eteiseen.