Siellä hän kumarsi vangilleen ja sanaakaan virkkamatta palasi vartiopaikalleen.
53.
Kuningas.
D'Artagnan ei ollut ehtinyt ihmetellä, miksi häneltä ei ollut otettu pois miekkaa, kun jo työhuoneen ovi avautui ja kamaripalvelija huusi:
"Herra d'Artagnan!"
Muskettisoturi suoristausi paraatiasentoon ja astui sisään uljas ilme silmissään, otsa tyynenä ja viikset kierrettyinä jäykiksi.
Kuningas istui pöytänsä ääressä kirjoittamassa. Hän ei ollut millänsäkään muskettisoturin astunnan kajahdellessa permantokuutioista, ei edes kääntänyt päätänsä. D'Artagnan eteni ihan keskilattialle, ja huomatessaan, ettei kuningas ollut hänestä tietääkseen, hän varsin hyvin oivalsi sen olevan teeskentelyä, jonkunlaista hankalaa johdantoa selitykselle, jota valmisteltiin. Niinpä hän käänsi selkänsä ruhtinaalle ja alkoi hyvin harrastavasti tarkastaa kattoreunuksen freskomaalauksia ja laen halkeimia.
Tätä kenttäliikettä säesti lyhyt ja äänetön tuuminta:
— Vai niin, tahdot nöyryyttää minua, — sinä, jonka olen nähnyt kapalossa, sinä, jonka olen pelastanut kuin oman lapseni, — sinä, jota olen palvellut kuin Jumalaa, eli palkattomana. Maltas, maltas, kyllä saat nähdä, mihin pätee mies, joka on viheltänyt hugenottien sotalaulua kardinaalille päin silmiä, todelliselle kardinaalille!
Samassa Ludvig XIV kääntyi häneen päin.