Kuningas piteli jo kynää, ja hänen kätensä läheni paperia.
"Sire", lausui Colbert puoliääneen, "minun tulee huomauttaa teidän majesteetillenne, että jos esimerkki onkin välttämätön, voi sen täytäntöönpano sentään kohdata vaikeuksia."
"Mitä nyt?" virkahti Ludvig XIV.
"On otettava huomioon", jatkoi Colbert tyynesti, "että veronkantajiin kajoaminen on samaa kuin yli-intendentin viraston hätyyttäminen. Nuo kaksi onnetonta, nuo nyt syyhyn saatetut rikolliset ovat mahtavan miehen erityisiä ystäviä, ja mestauksen tapahtuessa, jonka muuten voisi kaikessa hiljaisuudessa toimittaa Châtelet-vankilassa, epäilemättä syntyy levottomuuksia."
Ludvig punastui ja kääntyi d'Artagnaniin, joka hiljakseen pureskeli viiksiään, säälivästi hymyillen virkamiehelle ja samalla kuninkaallekin, joka niin kauan kuunteli häntä.
Sitten Ludvig XIV tarttui kynään, ja niin nopealla liikkeellä, että käsi vapisi, piirsi hän nimensä molempien Colbertin ojentamien paperien alle. Terävästi katsoen jälkimmäistä kasvoihin hän sitten lausui:
"Herra Colbert, puhuessanne minulle asioista jättäkää niin usein kuin mahdollista sana 'vaikeuksia' pois esityksistänne ja mielipiteistänne, ja mitään älkää sanoko mahdottomaksi."
Colbert kumarsi hyvin nöyryytettynä siitä, että sai muskettisoturin läsnäollessa tällaisen ojennuksen; hän teki lähtöä, mutta halukkaana korvaamaan nolaustansa hän vielä virkkoi:
"Unohdin ilmoittaa teidän majesteetillenne, että takavarikkoon tuomittu omaisuus nousee viiteen miljoonaan livreen."
— Sievoinen summa, — ajatteli d'Artagnan.