Kamaripalvelija ilmoitti samassa herra de Lyonnen.
"Astukaa sisään, monsieur", sanoi kuningas; "te olette säntillinen, kuten kunnon palvelijan tuleekin. Katsokaamme veljelleni Kaarle II:lle menevää kirjettä."
D'Artagnan heristi korviaan.
"Vain hetkinen, monsieur", sanoi Ludvig huolettomasti gascognelaiselle; "minun on lähetettävä virallinen suostumukseni veljeni Anjoun herttuan ja lady Henrietten Stuartin avioliittoon."
— Hänpä tuntuu jakelevan minulle puusteja, — tuumi d'Artagnan kuninkaan vahvistaessa kirjeen allekirjoituksellaan ja lähettäessä pois herra de Lyonnen; — mutta totisesti tunnustan, että mitä useamman läimäyksen saan, sitä tyytyväisempi olen.
Kuningas saattoi katseellaan herra de Lyonnea, kunnes ovi sulkeutui hänen jälkeensä; siirrähtipä hänkin kolme askelta ikäänkuin aikoen seurata ministeriänsä. Mutta sen verhot edettyään hän pysähtyi, seisoi tovin alallaan ja palasi muskettisoturin luo.
"Nyt, monsieur", hän sanoi, "jouduttakaamme asia päätökseen. Sanoitte minulle Bloisissa, että te ette ollut rikas."
"Nyt olen, sire."
"Niin, mutta se ei kuulu minuun; teillä on omat varanne, minun rahojani, — minulla ei ole ollut osuutta vaurastumiseenne."
"En kuitenkaan ymmärrä, mitä teidän majesteettinne suvaitsee sanoa."