"Sinä epäilet!" kivahti abbé. "Kuulehan vain, mitä juuri eilenkin tapahtui Rue de la Hachettella. Muuan mies kaupitsi siellä kananpoikaa."
"Noh, mitä haittaa siitä minulle oli, abbé?"
"Sen kuulet. Kananpoika ei ollut lihava. Muuan ostelija kieltäysi maksamasta siitä kahdeksaatoista souta, sanoen järjettömäksi vaatia sellaista hintaa nahasta ja luista, joista Fouquet oli korjannut lihan ja rasvan."
"Vai niin."
"Huomautus herätti naurua", jatkoi abbé, "naurua sinun kustannuksellasi, mort de tous les diables! Roskaväkeä kertyi ympärille, ja ilvehtijä lisäsi: 'Antakaa minulle Colbertin hoidattama kananpoikanen, niin hitto vieköön maksankin mitä tahdotte.' Sille oitis taputettiin käsiä. Ruma häväistys, käsitäthän, — häväistys sellainen, joka pakottaa veljen peittämään kasvonsa!"
Fouquet punehtui.
"Ja sinä peitit?" hän tokaisi.
"En", kertoi abbé, "sillä laumassa oli parahiksi eräs mieheni, — äsken maalta saapunut tulokas, herra de Menneville, johon olen suuresti mieltynyt. Hän raivasi tiensä tungoksen läpi ja sanoi viisastelijalle: 'Tuhat tulimmaista, herra ilveilijä, miekanisku Colbertin kukistamisen puolesta!' 'Isku ja pisto Fouquetin häviölle!' vastasi toinen. He paljastivat säilänsä ruokatavaramyymälän edustalla, liuta uteliaita ympärillään ja ikkunat täynnä kurkistelijoita."
"Miten kävi?" kysyi Fouquet hiukan elähtyen.
"No, minun Mennevilleni varrasti naurajan läsnäolijain suureksi tyrmistykseksi ja sanoi ruokatavarakauppiaalle: 'Ottakaa tämä kalkkuna, hyvä mies, se on lihavampi kuin kananpoikanne.' Siinä näet", lopetti abbé voitokkaasti, "mihin minä käytän tuloni; minä kannattelen suvun kunniaa."