Ministeri mietti tovin.
"Kaksitoistasataa pistolia vaatturille", hän sanoi; "pukuihinko muka?"
"Pidän sata miestä kunnossa!" vastasi abbé ylväästi; "on sitä siinä rasitusta."
"Miksi noin monta?" vastasi Fouquet; "oletko joku Richelieu tai Mazarin, käyttääksesi sadan miehen henkivartiota? Mitä voit tehdä tuommoisella joukolla? Sanohan, selitä!"
"Sinäkö pyydät selitystä!" huudahti abbé; "oh, kuinka voitkaan kysyä, minkätähden pidän sellaista joukkoa? Hohoi!"
"Mutta kysyn vainkin. Mihin tarvitset sataa miestä? Vastaa toki!"
"Kiittämätön!" morkkasi abbé yhä kiihtyneemmin.
"Kerro asia."
"No, ymmärrät kai, etten minä tarvitse muuta kuin yhden kamaripalvelijan, vieläpä palvelisin itse itseäni, jos olisin yksin. Mutta sinä, jolla on niin paljon vihamiehiä… sata miestä ei riitäkään minulle sinun puolustamiseesi. Sata urhoa!… niitä pitäisi olla kymmenentuhatta. Elätän tuollaista seuruetta vain estääkseni ketään korottamasta ääntänsä sinua vastaan julkisilla paikoilla ja kokoustilaisuuksissa, ja ilman tätä tukea sinä olisit niin yleiseen sadateltuna ja kaikkien hampaissa, että yltyvä sättiminen syöksisi sinut kunniattomana alas viikossa, — ei, ei viikkoakaan säilyisi asemasi, kuuletko?"
"Hei, en tiennytkään, että olen sinusta saanut sellaisen esitaistelijan, abbé."